3 + 1 vinkkiä aivojen hyvinvointiin

Terveet elämäntavat edistävät aivojen hyvinvointia ja toimintakykyä. Vaikka perintötekijöillä on osuutensa muistisairauksissa, sairastumisen riskiä voi pienentää päivittäisillä valinnoilla.
1. Syö terveellisesti
Aivojen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, millaista ravintoa niille tarjoamme.
Aivoystävällisen ruokavalion ohjenuorana voi pitää ravitsemussuositusten tuttua ruokapyramidia:
- Kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja hyvänlaatuisia kasviöljyjä tulisi siis syödä riittävästi.
- Leivissä ja puuroissa kannattaa suosia kokojyväviljaa ja kalaa syödä pari kolme kertaa viikossa.
- Lihaa ja leivonnaisia nautitaan maltillisesti, samoin kuin alkoholia.
Ruokailun tuottama mielihyvä on kuitenkin myös tärkeää – aina ei tarvitse elää tiukkapipoisesti suositusten mukaan.
2. Mitä terveemmät verisuonet, sitä terveemmät aivot
Valtimoverisuoniston terveyteen vaikuttavat riskitekijät ovat riskitekijöitä myös aivojen rapistumiselle. Iän karttuessa pienet, aivoja ruokkivat valtimosuonet kalkkeutuvat ja tukkeutuvat, minkä seurauksena aivoaines harvenee ja aivotoiminta voi kärsiä.
Valtimotaudin riskitekijät ovat kaikille tuttuja: kohonnut verenpaine, diabetes, ylipaino ja kehnot rasva-arvot. Pahin riskitekijä on tupakointi. Perintötekijöilläkin on oma merkityksensä: toisilla valtimot vanhenevat nopeammin kuin toisilla.
Valtimoiden terveydestä kannattaa huolehtia joka iässä. Aivojen erityinen, iän karttuessa kasvava uhka on eteisvärinä. Se tarkoittaa sydämen rytmihäiriötä, jossa sydämen lokeroissa syntyvä verihyytymä voi kulkeutua aivosuoniin ja johtaa aivoinfarktiin.
Rytmin muutosta ei aina huomaa. Siksi on tärkeä oppia tunnistamaan oma pulssinsa ja seurata sykkeen tasaisuutta aamuin illoin.
3. Anna aivoille virikkeitä
Tutkimuksissa on todettu, että riittävä liikunta voi jopa kumota epäsuotuisan perimän aivoja rappeuttavan vaikutuksen. Hyvä määrä reippailua on puoli tuntia päivässä tai vähintään 2,5 tuntia viikossa.
Aivoja ruokkivat myös älylliset ponnistelut, lukeminen ja pelit.
Myös sosiaalinen pääoma on aivoille tärkeää. Osallistuminen yhteisiin tapahtumiin on ikääntyvän aivoille kuin huoltava rasva koneistolle.
+ 1. Aivot puhdistuvat levossa
Muistisairauksia voi ehkäistä myös ahkeralla saunomisella sekä lepäämällä ja nukkumalla tarpeeksi. Unen aikana aivot puhdistuvat, joten päivärytmi kannattaa rakentaa niin, että yöunelle on varattu riittävästi aikaa.
Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos huomaa muutoksia omassa tai läheisen lähi- tai tapahtumamuistissa. Muistisairauteen viittaavat luonteen muuttuminen, asioiden toistelu, vaikeus hoitaa arkiaskareita ja hankaluudet muistaa, mitä on juuri tehnyt.
Kattavia ohjeita löytyy Muistiliiton verkkosivuilta.